Rupesin miettimään kun en saanut unta että,miksi seurustella jos ei loppu peleissä rakasta toista tosissaan?Miksi esittää onnellista jos ei sitä ole?Tai miksi antaa kaikkensa toiselle,joka leikkii sun tunteilla ja sä tiedät sen itsekkin.
Olen itse kokenut niin monta turhaa suhdetta,että ahistaa ajatella menneisyyttä.Olen ollut niin monen kanssa ja niin moni on ollut mulle suuri pettymys,että olen välillä menettänyt uskon rakkauteen ja kaikkeen.
Tajusin että mokasin itse yhden suhteen,missä olin oikeasti ollut onnellinen sillä ,että valehtelin välillä koska pelkäsin sitä jätkää.En ole varma mistä se pelko johtui se saatto johtua siitä,että kun se suuttui se oli pelottava tai siitä että se oli narsisti ja en tahtonut tapella sen kanssa,joka asiasta vaan suostuin aina kaikkeen mitä se ehdotti tai pyysi.Kyllä mä aina välillä tein asioita omasta halustakin ,mutta välillä olisin halunnut tehdä asioita mun tavalla mutta olin aina hiljaa.Se oli poika jota TODELLA rakastin ja nytten se satuttaa puheillaan mua vähän väliä ja ei enää kestä nähdä mua koska olen niin kusipää muija. :(
Nykyinen poikaystävä on taas saman ikäinen ,kuin minä ja sen taustat ei ole mitkään puhtaat.Rakastan sitä kyllä ,mutta en niin kuin toista jolle annoin tosta vaan rahaa bensoihin,tupakkaan tai mihin se ikinä tarttikaan.Tälle mä vaan vittuilen ja hakkaan ja potkin sitä ,kun en kestä koko ihmistä jatkuvasti.Se pyys mua jopa muuttamaan sen kanssa yhteen mutten oikein halua sitä.Ja melkein joka viikko olen ollut humalassa ,koska hän haluaa juoda ja saa mutkin innostumaan ja sitten kärsii taas mun koulun käynti ja koko muukin elämä.Mutta en voi silti jättää sitä vaikka tahtoisinkin,kun se on sekottanut mut sen koko elämään ja joka asiaan mukaan.
En ymmärrä miten onnistun aina saamaan jotain ihanaa ,mutta sitten saan sen myös katoamaan nopeasti.Vaikka mulla on ollut useita jätkiä ja ties mitä niin olen vain kerran ,ollut OIKEASTI rakastunut ihmiseen ,jonka kanssa olin kihloissakin ja mokasin sen täysin eikä hän halua tietää musta enää ikinä mitään.Kun erottiin hänen kanssa yritin ja harkitsin pitkään itsemurhaa ,koska mikään ei tuntunut enää miltään kun kaikki katos sen mukana pois.Ja on edelleen hukassa suuri pala.Kenenkään toisen rakkaus ei oo ollut ikinä samanlaista kuin hänellä.Vaikka hän oli narsistinen mua kohtaan ja välillä törkeä niin rakastin sitä ylikaiken.Se oli rauhallinen mutta toisaalta villi.Ja edelleenkin kun näen sitä ohimennen ajelemassa tonttia jään sen silmiin koukkuun.En pysty olemaan ilman sitä vaikka erosta on yli 2kk:ta.Vaikka mun pitäisi irti päästää siitä ei tule yhtään mitään.
Olen nyt päättänyt ,että jos jossain vaiheessa pääsen hänestä ylitse unohdan miehet kokonaan ja keskityn kaikkeen muuhun.Vaikkakin en tuu ikinä unohtamaan ihmistä joka vei niin suuren palan mun sydämestä ja kuulu mun joka päiväseen elämään pitkän aikaa.Mutta nyt laihduttamisen lisäksi mun tavotteisiin kuuluu unohtaa mitä rakkaus on ja kuinka petollista ja raakaa se voi olla.
"Tytöille on parempaa olla
sinkku, mutta ei pojille. Pojat tarvitsevat
jonkun siivoamaan heidän jälkiään!" (Lynette, 9)
"Emilia ei oikein ymmärtänyt mitä isä tarkoitti.
Mutta yhtäkkiä hän tunsi ettei enää pelännyt
ja että katkeruus oli kaikonnut hänen surustaan ja sietämätön tuska sydämestään.
Hänestä tuntui kuin rakkaus olisi ympäröinyt hänet joka puolelta;
se huokui jostakin suuresta näkymättömästä, ylhäällä häälyvästä Hellyydestä.
Oli mahdotonta pelätä ja olla katkera keskellä rakkautta."
L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti